Press "Enter" to skip to content

Flaksi käyttäytymiskokeessa Lahdessa Ja Fala näyttelyssä Latvian Valmierassa

Lahdessa oli tänään Suomen Rottweileryhdistyksen käyttäytymiskoe, jonne saimme Flaksille peruutuspaikan. Tottista on harjoiteltu kotikentällä silloin tällöin ja nyt koepaikan varmistuttua päivittäin. Varsinaisilla koulutuskentillä emme ole käyneet ollenkaan.

Arvonnassa jouduimme heti ensimmäiseen pariin, joten Flaksi ei ehtinyt paljon rauhoittua ennen koetta. Ensimmäisenä oli paikallaolo häiriön alaisena, joka meni muuten ok, paitsi että jouduin antamaan kaksi käskyä maahanmenoon. Koe jatkui seuraamisilla ja varsinkaan taluttimessa seuraamista ei oikein voinut siksi kutsua. Sen sijaan vapaana seuraaminen meni jo vähän paremmin. Istuminen oli muuten ok, mutta tuomari sanoi, että annoin kaksi käskyä. Itse en sitä huomannut, mutta varmaan annoin komennon ensin liikkeessä ja uudelleen pysähtymisen jälkeen. Maahanmeno ja luoksetulo sujuivat muuten hyvin, paitsi että vähän luoksetulo meni vauhdilla pitkäksi ja Flaksi kiersi minut ja tuli sitten eteen istumaan oma-aloitteisesti.

Pientä säätöä oli siis kautta linjan, mutta tottelevaisuusosuus meni kuitenkin läpi.

Kaupunkiosuus oli City-marketin parkkipaikalla ja siellä oli runsaasti sekä järjestäjien toimesta että ulkopuolista häiriötä. Flaksi kuitenkin selviytyi kunnialla vilinästä ja vilskeestä ja niin saimme lopputulokseksi koulutustunnuksen BH. Tuomarina toimi Leila Tikkanen.

Siskolikka Fala (Pikkujalon Flush) puolestaan menestyi kansallisessa näyttelyssä Latvian Valmierassa hienosti ja oli ROP. Tuomarina Ligita Zake. Onnea Päivi ja Fala.

Kokeeseen ilmoittautuminen
Kokeeseen ilmoittautuminen

Paikallaolo häiriön alaisena
Paikallaolo häiriön alaisena

Vapaana seuraaminen
Vapaana seuraaminen

Be First to Comment

  1. jaanakin

    Oi joi joi!!!! Onnea Flakislle ja sen kuljettajalle!!
    Hieno mies!

  2. marjo

    Hieno homma! Flaksi rules, nyt vaan ne noudot kuntoon 😉

  3. Caroline

    Onnea, Anne ja Flaksi! 🙂

Vastaa käyttäjälle marjo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *