Press "Enter" to skip to content

Somerolla ryhmänäyttelyssä

Ulkoilutettiin Biittiä ja Flaksia ennen lähtöä pellolla ja molemmat maalaiskoirat kävivät näyttelyn kunniaksi kylpemässä mutaojassa. Ei kun koirat autoon ja menoksi toivoen, että matkan aikana ne kuivuvat ja mudat rapisevat. On tämä rotu kyllä turkin hoidon kannalta helppo.

Beusseja oli näyttelyyyn ilmoitettu peräti meidän kaksi. Tiesimme, että tuomari on tiukka varsinkin junnuille, joten Flaksille ei paljon toivottu (eikä saatu). Tuomari syynäsi Flaksin ja totesi, että varsinkin takapään lihaksisto on vielä kehittymätön ja käski harjoittaa pyöräilyä, jotta lihaksisto kehittyy 🙂 Flaksi ja Biitti kyllä liikkuvat aika lailla ja vielä lujaa ja aina vapaana, joten liikunnan puutteesta kehittymättömyys ei ainakaan johdu. Vaikka arvostelu sanallisesti oli kohtuullinen, oli lopputulos H.

Biitti esiintyi käyttöluokassa ja tuomari piti ERIn, muttei kummminkaan SA:n arvoisena. Karva on juuri alkanut vaihtua, joten siitäkin tuli pieni miinus ja sen lisäksi askelpituus takana oli lyhyt.

Perjantaina tuli Palvelukoirat-lehti ja sain kuin sainkin Biitille varattua jälkikisapaikan syyskuussa. Jotain hyötyä sentään on lehden tilaamisesta, koska jo puolen päivän aikaan Biitti sai viimeisen kisapaikan. Jäljelle kisaamaan on todella vaikea päästä .

Illalla söimme hakuradalta poimimiani korvasieniä muhennoksena kuhafileiden ja uusien perunoiden kanssa. Hyvää 🙂

Tuomari Soile Bister

Pikkujalon Flat Call JUN H

Ikäisekseen hyvin kehittynyt hyväluustoinen uros, jolla tulisi olla vahvempi takaosa ja seistä vahvemmin takajaloillaan. Kaunis pää ja ilme, hyvä purenta. Riittävät kulmaukset. Väritys ok. Liikkuessä häntä kohoaa liikaa. Erinomainen luonne.

Pikkujalon Bad Beat KÄY ERI1

Sopiva koko, hyvä luusto. Feminiininen narttu. Hyvä pää, ilme voisi olla hieman parempi. Riittävästi leikkaava purenta. Eturinta voisi olla täyttyneempi. Ei tänään parhaassa karvassa. Hyväasentoinen häntä. Hyvä etuaskel, takaraajan työntö tulisi olla voimakkaampi. Hyvä luonne.

Flaksi tuomarin syleilyssä
Biitti osaa esiintyä

Be First to Comment

  1. jaanakin

    Hitsist ihan melkein naapurissa kävitte. Sunnuntai olikin kovin lämmin päivä, tälläkin ryvettiin pitkin ojan pohjia!

    Tiuka tuomarihan tuo Bister totta toisaan vaikuttaa olevan.

    • Odoteltiin kovasti sinua paikalle, mutta ajateltiin, että sinulla on varmaan puuhaa ulkona, niinkuin olikin. Näyttely oli muuten kiva, pieni ja hyvin järjestetty.

Vastaa käyttäjälle jaanakin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *