Press "Enter" to skip to content

Biitti paimennuskokeessa (traditional style)

Osallistuin Biitin kanssa paimennuskokeeseen perinteisellä tyylillä (PAIM1). En ole Biitin kanssa käynyt tänä kesänä harjoittelemassa kuin muutaman kerran ja se näkyi tuloksessa.

Rata oli laadittu niin, että sen jäljitteli oikeita töitä, lampaita 15 ja aikaa radan suorittamiseen 15 minuuttia. Lauman karkaamisesta seurasi keskeytys.

Tehtävät ja pisteet:

Rata alkoi lampaiden poisotolla häkistä. Häkki oli pieni ja sinne ei saanut mennä itse. Biitti meni häkkiin hieman vauhdikkaasti ja lampaat olivat karata ensi metreillä. Sain kuitenkin koiran lähetettyä hienolla kaarella lampaiden eteen ja lauma kääntyi takaisin. Minulle tuli kiire saada portti kiinni ennenkuin lampaat ehtivät takaisin häkkiin. Tuomari veloitti Biitin voimasta neljä pistettä eli tulos 6/10.

Tästä jatkettiin kuljetuksella kohden merkittyä alutetta, jossa suoritettiin laidunnus. Laidunnuksen aluksi piti ottaa pois merkityn lampaan kaulasta merkki ja sinä aikana koiran tuli vahtia laumaa kierämällä sen ympäri. Tämä meni ok. Sitten koira vietiin vähän matkan päähän vartioimaan laumaa ja itse siirryttiin vielä koirasta 20 askelta etäämmälle. Jostain syystä laumalla oli kova veto pois laidunnuksesta ja ne lähtevät heti liikkumaan pois alueelta. Kokosin lauman koiran kanssa ja vein sen takaisin, mutta sama toistui. Toisen kerran jälkeen ajattelin, että aika ei ehkä riitä kolmanteen yritykseen ja päätin jatkaa seuraavaan kohteeseen, vaikka homma ei onnistunut. Tästä tuli pisteissä rankka vähennys eli saatiin vain 2/10.

Seurasi taas kuljetus pellon halki kohden tietä (merkitty kapeahko kaista pellon laidassa). Tiellä oli tarkoitus kuljettaa lampaat niin, että itse piti kävellä merkityn alueen ulkopuolella ja lampaiden pysyä tiellä. Lopuksi lampaat tuli pysäyttää tien päähän ja siirtyä itse koiran viereen. Tehtävän olisi voinut suorittaa onnistuneesti joko poispäin ajona tai lauman vierellä kävellen niin, että koira on lauman ja minun välissä, mutta koska emme olleet tätä koskaan harjoitelleet, en osannut koiraa oikein ohjata. Sen lisäksi, koska lampaita valui pois ennen tien päättymistä, myös unohdin tehdä kunnollisen pysäytyksen. Vähennyksiä seurasi 7 pistettä eli tulos 3/10.

Tiestä oli taas kuljetusta seuraavaan kohteeseen eli kujaan (metrin levyinen ja muutaman metrin pituinen metalliaitainen kuja). Kujaan tulin liian jyrkästä kulmasta, jolloin lampaat eivät luonnollisesti edenneet kujalle, vaan osa meni ohi. Lisäksi Biitti meni kujan ulkopuolelta, jolloin jouduin käskyttämään sen kujalle uudelleen. Tästä vähennyksiä -4 eli tulos 6/10.

Lopuksi vielä kuljetus häkitykselle, joka sujui melko onnistuneesti. Jouduin koiran kanssa vähän säätämään, jotta saattiin lampaat sisälle, koira perässä, portti kiinni ja koira ulos portin alta. Pisteitä 8/10.

Kuljetuksista saimme täydet kymmenen pistettä, koska sen Biitti osaa hyvin. Se pitää sopivan etäisyyden laumaan ja kuljettaa rauhallisesti.

Toimintatavoista (käskyt, tottelevaisuus, aktiivisuus) saimme 10 pistettä (maks 15), koska Biitti pari kertaa tarttui paimenen sauvaan (turhautumista) ja sen lisäksi minun huomaamattani se kuljetuksen aikana kävi kakilla. Olin kyllä ulkoiluttanut sen ennen suoritusta, mutta jännäkakka tuli silti.

Tuomarin (Terhi Mikkonen) palautteessa Biitti sai runsaasti kiitosta, minä moitteita. Koira on erittäin tottelevainen ja sillä on kova halu tehdä töitä ja tehdä ne oikein. Minä sen sijaan olin käskyissäni epätarkka ja epäjohdonmukainen, joka aiheutti koiralle epätietoisuutta ja turhautumista. Saimme radasta 45/75 pistettä, joka riittää tulokseen hyvä ja rata on suoritettu hyväksytysti. Sen sijaan tulos ei riitä koulutustunnukseen ja luokkavaihtoon.

Perinteisen tyylin paimennuskokeista sen verran, että kokeessa tehtävien tulee olla oikeita maatilatehtävien tyyppisiä töitä. Tuomari laatii joka kokeeseen uuden, erilaisen radan, eikä tehtäviä voi etukäteen tietää ja harjoitella. Alemmassa luokassa työt eivät ole vielä kummoisia, mutta ylemmässä luokassa on paljon tehtäviä, joita ei tilaton pysty etukäteen harjoittelemaan. Yleensä paimennusharjoituksissa harjoitellaan perusjuttuja ja kokeessa niitä pitäisi osata soveltaa. Ainoa, miten tilaton voi edes vähän harjoitella etukäteen kokeen omaisia tehtäviä, on osallistua epävirallisiin kokeisiin, jos niitä joku tila järjestää.

Kokeen jälkeen mielessä kulki monelaista ajatusta. Tietysti olin tyytyväinen, että saimme radan ajettua hyväksytysti, mutta kuitenkin pettynyt, kun ei tullut koulutustunnusta. Hyvilläni olin siitä, että Biitti sai paljon myönteistä palautetta. Alunperin ajattelin, että jos koulutustunnus tulee, niin Biitin kanssa lopetetan tähän, mutta nyt täytynee vielä ainakin kerran yrittää, jos saan koepaikan.

Kiitos kokeen järjestäjille (Australianpaimenkoirat ry) ja Woollandian lammastilalle, joka loi taas kerran hyvät puitteet kokeelle. Onnittelut kanssakilpailijoille.

Be First to Comment

  1. jaanakin

    Biitti teki tosi nätisti hommia ja kunhan saatte rutiinia lisää, niin koulari sieltä vielä napsahtaa.
    Näistä kokeista vielä yleisesti: Kyllä kokeesta ja arvosteltavista tehtävistä on olemassa listaus, joka löytyy esim FCI:n sivuilta. Valitettavasti Kennelliiton sivuilta ei löydy suorittamisohjetta meille koiranohjaajille.

    Keski-euroopassa kokeet ovat melko yhteneväisiä maasta riippumatta tai ainakin arvosteltavat tehtävät ovat helposti tunnistettavissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *