Press "Enter" to skip to content

Beaucenpaimenkoirien Jalostustapahtuma Kirkkonummella

Eilinen päivä sai tänään jatkoa kun reilut viisikymmentä koiraa osallistui beauceronien jalostustapahtumaan Ranskan malliin. Siinähän koirat mitataan, luonnetta testataan (laukaus, puolustus, luoksepäästävyys) ja koirat saavat rakennearvostelun. Jos kaikista osioista sai yhteensä ERI tai ERI+, niin pääsi vielä kilpailuluokkaan (säännöt hieman poikkesivat Ranskan säännöistä, joissa ulkomuodosta on saatava ERI+ ja luonteesta ERI päästäkseen kilpailuluokkaan).

Olimme ilmoittaneet vain Doylen, koska Biittihän kävi jo virallisessa jalostustarkastuksessa toukokuussa Ranskassa, eikä täällä Suomessa olisi enää saatu mitään lisäarvoa Biitin tapauksessa. Kasvateistani oli mukana sama kööri kuin erkkarissakin eli Riemu, Butte ja Retu.

Meidän osalta tarkastus alkoi Doylen mittauksella ja mittaaja Didier Chovaux sai korkeudeksi huimat 69 cm. Me itse olemme pitäneet Doylea pienenä uroksena, ja luultavasti mittaajalle tapahtui pieni mittavirhe parilla sentillä ylöspäin. Doylen mittasuhteet olivat melko kohdillaan.

Mittausten jälkeen oli vuorossa luonteen testaus (testaajana Guy Bonnefoy) ja siitä Doyle selvisi hyvin saaden laukauspelottomuudesta 9, luoksepäästävyydestä 8 ja puolustuksesta 8 (kaikissa maksimi 10). Laukaukset ammuttiin 9-millisellä starttipistoolilla ja kehän sijoittaminen aivan hallin viereen lisäsi vielä laukauksen äänivoimaa. Luonteesta tuli siis arvosanaksi ERI.

Lopuksi oli rakenteen arviointi ja siinä oli tuomarina jo eiliseltä tutuksi tullut Madame Jeannine Anjoran. Doyle sai yhteisarvosanaksi ERI ja moitittavaa löytyi kulmauksista ja hännän pitämisestä liian korkealla. Doyle selvisi siis kilpailuluokkaan ja sijoittui nuorten luokassa neljänneksi.

Kasvateistani tänään parhaiten meni Butella, joka sai luonteesta ERI ja ulkomuodosta ERI+. Luokassaan Butte sijoitui toiseksi ja paras narttu -kilpailussa kolmanneksi. Ei ollenkaan hullummin. Kaikkiaan koko tapahtumassa sai ERI+ arvosanan vain kuusi koiraa, joten näiden joukkoon pääseminen oli hyvä suoritus. Jos tarkastus olisi ollut virallinen, olisi Buten jalostusarvosana ollut korkein mahdollinen ilman jälkeläisarvostelua eli Cotation 4 – Rekommandé.

Retulla oli tänään pientä ongelmaa laukauksen kanssa, mutta toisaalta se suhtautui uhkaan todella pelottomasti, mutta ei puolustanut. Retu ei selvästi pitänyt uhkaa minään, koska se rohkeasti tuijotti suoraa tuomariin Elisan edessä. Mielestäni tuomari olisi voinut haastaa Retua hieman enemmän, koska Retu ei selkeästi ollut uhasta ollenkaan huolissaan. Luoksepäästävyys oli OK. Ulkomuodosta suhteutettuna luonteeseen tuli ERI ja Retu sijoittui luokassaan toiseksi. Tuomarin mukaan laukauspelottomuus oli ratkaiseva seikka ERI ja ERI+ välillä valittaessa.

Riemu käyttäytyi luonteen testauksessa hieman toisin kuin Sonja ounasteli. Riemullakin oli laukauksen kanssa pientä ongelmaa, vaikka juuri ennen kehään menoa Riemu oli kulman takana kuunnellut paukkuja ilman minkäänlaista reagointia. Uhkaa Riemu hieman väisti, mutta oli avoin testaajalle uhkan jälkeen. Ulkomuodosta suhteutettuna luonteeseen tuli Riemulle myös ERI. Luokkansa paras kilpailussa oli täpärällä, ettei Riemu ollut neljäs, mutta tuomari valitsi kuitenkin lopuksi toisen koiran neljänneksi. Riemu oli siis luokassaan epävirallinen viides.

Kaikenkaikkiaan tämä jalostustarkastus ranskalaiseen malliin sisälsi kummallisia yllätyksiä, joista viimeinen oli kasvattajakilpailu. Näyttelyistämme poiketen kasvattajaluokkaan sai osallistua 1 – 4 koiralla ja ne saivat olla samasta pentueesta. Tuomari ei juuri vilkuillut koiria, vaan laski vain yhteen koirien saamat pisteet sijoitusten mukaan ja sillä tuloksella Pikkujalon kennel oli kolmas vaikka mukana oli vain kolme koiraa. Kiva päätös päivään.

Hieman jäimme ihmettelemään luonneosiossa tuomarin erilaista testiä eri koirille. Toisista koirista esim. puolustusta yritettiin saada esille paljon enemmän kuin toisista ja monenkaan koiran kohdalla sitä ei juurikaan yritetty. Tietysti se on koiralle ystävällisempää näin, mutta osa koirista olisi tarvinnut paljon enemmän haastetta. Kiitos kasvattieni omistajille, kun jaksoitte tuoda koiranne kahtena päivänä (tässä meni koko viikonloppu). Erityisonnittelut vielä kerran komealle Retulle erikoisnäyttelyn VSP-tuloksesta ja Butelle jalostustarkastuksen PN3-sijoituksesta. Eikä huonosti mennyt Riemullakaan, joka putoavasta karvasta huolimatta sai molempina päivinä ERIn. Kyllä olitte kaikki hienoa porukkaa.

Doylea mitataan

Doyle luonteen arvioinnissa

Doyle luonteen arvioinnissa

Doylen hampaiden tarkastus

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *