Tänään oli näyttelyrintamalla vuoden kohokohta kun palveluskoirien erikoisnäyttelyn yhteydessä oli beauceronien päänäyttely. Tuomariksi oli kutsuttu rodun erikoistuomari mr. Alain Thevenon Ranskasta. Koiria oli kaikkiaan 66, joista narttuja 29.
Omista koirista oli ilmoitettu vain Hit, koska kyseinen tuomari on aikaisemmin kovasti kritisoinut kasvattieni häntiä – nousevat liian korkealle liikkeessä 🙂
Hit pärjäsi aivan yli odotusten. Ensin tuli voitto junioriluokan nartuista ja sitten vielä Hit valittiin paras narttu kisassa toiseksi kauneimmaksi. Aivan upeaa näin nuorelle koiralle. Arvostelussa tuomari oli aika lyhytsanainen, vaikka muuten katsoi koiran aika tarkasti ja myös mittasi.
Kasvateista oli mukana vain Retu valioluokassa, joka tuli luokassaan kolmanneksi ja sai SA:n. Falan tytär Hertta oli junnuissa neljäs.
Positiivista oli, että tuomari palkitsi nuoria koiria eli nartuissa 4 parhaan joukossa oli kaksi junnuluokan koiraa. Hitin lisäksi tuli nartuissa kolmanneksi Huru de la Bergerie d’Elan. Onnea Jaanalle ja Hurulle.
Tunnelma näyttelyssä oli letkeän raukea. Oli kuuman aurinkoista ja ukkosta ilmassa. Onnea kaikille tuloksiinsa tyytyväisille.
Hit du Jardin d’Elisee JUN ERI1 PN2 SA VASERT
”Erinomainen kokonaisuus. Siluetti liikkeessä harmoninen. Ilmeikäs ja tyypillinen++! pää”
Tuomari Alain Thevenon
Onnnesta olkoon Hit-hurmurille!
Narttujen junnuluokassa taidettin jakaa suhteessa eniten SA:ta.
Ei pössömmin!
Tunnelma oli totta tosiaan mukava, vaikka niin jännitinkin Hurun ihka ensimmäistä näytelmää ja muutenkin ekaa suuren maailman käyntiä.
Niin kaunis ja suloinen junnuneiti! Onnittelut upeasta menestyksestä! 🙂
-Titta, Noita & Poppa-
Onnittelut Hitille perheineen! Todella kiva ja kaunis narttu! Tonikin kehui kotimatkalla, kuinka miellyttävän luonteen Hit omaa. 🙂 t. Caroline