Press "Enter" to skip to content

Doylen Ranskan matka osa 1 (2.-5.6.2011)

Kesäkuun toisena päivänä lähdimme Doylen kanssa kohden Ranskaa ja jalostustarkastusta iltalaivalla Turusta. Matka sujui hyvin paitsi että suljimme Doylen ruokailumme ajaksi vessaan ja sen oven Doyle oli avannut lukosta. Onneksi ei ollut lähtenyt käytäville kävelemään.

Ensimmäisen päivän ajomatka oli yli tuhat kilometriä ja yövyimme Kielin kanavan varrella Rendsburgissa hotelli ConventGartenissa. Illalla oli mukava katsella laivojen kulkua kanavalla ja siemailla olutta. Doylekin pääsi mukaan terassiravintolaan.

Lauantaina kohteena oli Neumünsterin Cacib-näyttely, jonne oli noin puolen tunnin ajomatka. Olimme mielestämme liikkeellä hyvissä ajoin, mutta kuinka kävikään, näyttelypaikalle oli hurja jono ja samoin rokotustodistusten tarkastukseen. Kun niistä selvisimme, oli aikaa enää noin 10 minuuttia ja se kului kehää etsiessä. Ehdimme juuri ja juuri ajoissa.

Doyle oli kehässä ensimmäisenä ja tanskalainen tuomari Gert Christenssen yllätti kepon täydellisesti kysymällä koiran ikää suomeksi. Ilmeisesti sama herra on tuomaroinut usein Suomessa.

Doyle sai luokkavoiton, voitti toisen uroksen ja vielä lopuksi nartun ja valittiin siis rotunsa parhaaksi. Doyle sai siis SERTin ja CACIBin, runsaasti pokaaleja ja vielä tittelin ”Saksan voittaja”.

Doylen arvostelu:
Hyvin tasapainoinen selkä, maskuliininen pää, hyvät huulet, tummat mantelinmuotoiset silmät, hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin tasapainoinen vartalo, hyvin kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Tuplakannukset. Liikkuu hyvällä työnnöllä. Hyvä karva. Erinomainen luonne.

Saksassa koiranäyttelyt ovat tapahtumia, joissa on runsaasti oheistoimintaa. Sinne menevät kaikki koirat heti aamulla ja pääsevät pois vasta kun koko kehän kaikki koirat on arvosteltu. Koiran arvostelut nimittäin jaetaan vasta sen jälkeen. Isoon kehään päässeet saavat arvostelupaperin vasta sen jälkeen. Tällä pakotetaan kaikki olemaan koko päivä paikalla. Meillä siis meni koko päivä ja missään tapauksessa emme Suomessa olisi jääneet ryhmäkehään.

Pääsimme lähtemään kohden seuraavaa hotellia vasta puoli viiden maissa ja ajomatkaa oli runsaat 400 kilometriä. Aika haipakkaa ajelimme viehättävään kaupunkiin nimeltään Bad Hersfeld ja olimme perillä juuri kun hotelimme edessä olevalla torilla alkoi jazztapahtuma. Doyle otettiin taas mukaan terassille ja huolimatta kauheasta metelistä ja ihmispaljoudesta se veteli lähinnä unia. Päivä oli ollut maalaiskoiralle tapahtumantäyteinen.

Tänään 5.6. lähdimme hyvissä ajoin kohden etelää. Ajomatkaa oli noin 700 kilometriä ja matkan varrella kävimme lounaalla Rothenburgissa. Se on erittäin hyvin säilynyt kaunis keskiaikainen kaupunki muurien sisällä. Doyle oli taas mukana kun ei sitä voi helteellä autoonkaan jättää. Nyt Doylea ei enää jaksanut juuri mikään kiinnostaa.

Päivällä saimme erinomaisia uutisia Suomesta. Fala oli Tallinnan näyttelystä saanut junnusertin. Upeaa Päivi ja Fala 🙂

Itapäivällä saavuimme majapaikkaan Italian Alpeille hotelli Alpin Royaliin. Ensimmäisen kerran elämässäni näin, että koirallekin oli laitetu oma peti, jossa oli valkoinen lakana 🙂

Saksan voittaja Doyle
Näyttelypalkintona mm. viiniä
Bad Hersfeldin puiston erikoinen ulkoilutuskielto
Hotellimme (etsi kuvasta kepo)
Lounaalla Rotenburgissa
Doylelle sijattu vuode

Be First to Comment

  1. jaanakin

    Aivan valtavasti onnea Doylelle ja Falalle!
    Tuo koiranpeti on ihan hillittömän hauska! Ehketi vähän pienemmälle koiralle suunniteltu 😉

  2. Onnea Saksan voittajalle! Vallan vitsikäs tuo peti, kyllähän siihen pää tai peppu mahtuu, voi valita 😀

  3. Titta

    Onnittelut reissun hienosta aloituksesta, kovasti onnea jatkoonkin ja muutenkin unohtumatonta, mukavaa reissua! 🙂 Terv.Titta&Noita

  4. Petti

    Paljon onnea Doylen ja Falan menestyksestä!

    Tuo peti on niin koominen 🙂 varmaan sanoitte perinteiset ”juu, pieni koira” huonetta varatessa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *