Press "Enter" to skip to content

Flaksi MH-luonnekuvauksessa

Kävimme Flaksin kanssa MH-luonnekuvauksessa Espoossa. Testi meni tosi hyvin ja sanallisessa palautteessa tuomari erityisesti mainitsi, että koira toimi läpi testin ilman minkäänlaista kuormitusta tai agressiota ja se palautui kaikesta kokemastaan välittömästi. Flaksi oli vaan kuin tavallista mielenkiintoisemmalla päivälenkillä.

Pientä miinusta voisi nähdä puruotteessa ja vieheen perään Flaksi ei lähtenyt ollenkaan (kuten kukaan muukaan ei ole lähtenyt koiristamme).

Etäleikissä Flaksi kävi pusuttelemassa leikkijän 😉 ja aavella Flaksi ehti moikata molemmat aaveet ennenkuin ehdin saada huput pois. Sen jälkeen sen mielenkiinto meni. Tässä kohtaa TO:lla meni vähän pasmat sekaisin, kun hän ei oikein pysynyt ohjeistuksessaan Flaksin tahdissa.

Aktiviteettitason mittauksessa Flaksi varmuuden vuoksi esitti kaunista ja tarkkaavaista näyttelyasentoa. Ehkä se epäili olevansa näyttelyssä kun ei mitään tapahtunut 😉

Ammunnassa leikki hieman herpaantui toisella laukauksella, mutta paikalla olossa Flaksi ei kiinnittänyt enää laukauksiin mitään huomiota.

Alunperin tähän testiin oli ilmoitettu Fala, mutta juoksun takia se ei saanut osallistua. Otimme siis Flaksin tilalle ja olen tosi tyytyväinen Flaksin tulokseen 🙂
Toivottavasti saamme Falalle paikan myöhemmin.

Kuvaajina Jorma Kerkkä ja Riitta Liimatainen

Tulos osa-alueittain

1a. KONTAKTI
Tervehtiminen
Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI
Yhteistyö
Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1c. KONTAKTI
Käsittely
Hyväksyy käsittelyn
2a. LEIKKI 1
Leikkihalu
Leikkii – aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b. LEIKKI 1
Tarttuminen
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c. LEIKKI 1
Puruote ja taisteluhalu
Tarttuu, vetää vastaan, mutta irroittaa ja tarttuu uudestaan/korjaa otetta
3a. TAKAA-AJO Ei aloita
3b. TARTTUMINEN Ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään
4. AKTIVITEETTITASO Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata
5a. ETÄLEIKKI
Kiinnostus
Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
5b. ETÄLEIKKI
Uhka/aggressio
Ei osoita uhkauselkeitä
5c. ETÄLEIKKI
Uteliaisuus
Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
5d. ETÄLEIKKI
Leikkihalu
Leikkii – voi tarttua varovasti, mutta ei vedä
5e. ETÄLEIKKI
Yhteistyö
On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
6a. YLLÄTYS
Pelko
Kyykistyy tai pysähtyy
6b. YLLÄTYS
Puolustus/aggressio
Ei osoita uhkauseleitä
6c. YLLÄTYS
Uteliaisuus
Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d. YLLÄTYS
Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7a. ÄÄNIHERKKYYS
Pelko
Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b. ÄÄNIHERKKYYS
Uteliaisuus
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c. ÄÄNIHERKKYYS
Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä
7d. ÄÄNIHERKKYYS
Jäljellejäävä kiinnostus
Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a. AAVEET
Puolustus/aggressio
Ei osoita uhkauselkeitä
8b. AAVEET
Tarkkaavaisuus
Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8c. AAVEET
Pelko
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
8d. AAVEET
Uteliaisuus
Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin
8e. AAVEET
Kontaktinotto aaveeseen
Ottaa itse kontaktia avustajaan
9a. LEIKKI 2
Leikkihalu
Leikkii – aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9b. LEIKKI 2
Tarttuminen
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
10. AMPUMINEN Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen

Etäleikkijä hiippailee taustalla

Vauhdilla etäleikkijää pusuttelemaan 🙂

Haalari singahti esiin

Tutkitaan yhdessä, mikä tämä oikein on

Räminälaitteen ohitus – pieni säikähdys

Be First to Comment

  1. jaanakin

    No hitsit, pikkumies MH-kuvattavana. Reipas poika!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *