Press "Enter" to skip to content

Pentukuulumiset

Pennut on tunnistusmerkitty mikrosiruilla ja rekisteröity. Ne löytyvät nyt Kennelliiton jalotustietokannasta. Valitettavasti isän pitkästä tittelilistasta olemme saaneet omistajilta todistukset vain kahdesta muotovalion arvosta, joten vain ne näkyvät jalostustietokannassa. Omistajat ovat luvanneet lisää todistuksia kunhan niitä kaappien kätköistä löytävät 😉

Pennut pentutestataan 8.6. (Pekka Korri Opaskoirakoululta) ja seuraavana päivänä niillä on elämänsä ensimmäinen eläinlääkärikäynti.  Luovutus on maanantaista 14.6. alkaen.

Pentue vaikutaa tällä hetkellä erittäin tasaiselta sekä ulkonäöiltään että luonteiltaan, joten on jännittävää, saako testaaja luonteista jotain eroja. Kaikki pennut ovat erittäin reippaita, tulevat mielellään ihmisten luokse ja syliin, sekä viihtyvät hyvin siliteltävinä. Kaikki leikkivät mielellään sekä ihmisen että toistensa kanssa ja leluilla.  Nämä ovat oikein lupaavia palveluskoirien alkuja tai sopivat myös perheen rakastamiksi kotivahdeiksi.

Jos nämä ovat tasaisia myös testaajan mielestä, niin ensin varannailla on enemmän valinnanvaraa ottaa mikä tahansa pentu 😉   Uroksia on edelleen varattavissa.

Video pennuista on YouTubessa

Be First to Comment

  1. jaanakin

    Ei apua, miten ihana tuo video noista palleroista!!! Tarttee tuoda se useamman pentueen supersuosikki norsuputki näidenkin iloksi. Viimeski jäi takapenkille, vaikka sitä vartavasten olin tuomassa :-/

Vastaa käyttäjälle Caroline Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *