Tänään oli vuorossa Beauceronclub Nederlandin kampioenschapsclubmatch 2011 eli kotoisammin “beussien erkkari”. Tuomarina oli Mr Alain Thevenon Ranskasta.
Näyttelypaikka oli maaseudulla ja kehä maaneesissa hiekkapohjalla. Tänään sattui vielä erittäin helteinen päivä (noin 28-30 C), joten oli aika hikistä puuhaa. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkkiaan 60 beussia, osa Belgiasta, Saksasta ja Ranskasta ja pari hullua Suomesta. Loput olivat paikallisia.
Ensin oli vuorossa Flaksi, jonka esitti F-pentujen isän Troyn omistaja Jeroen. Flaksi esiintyi oikein edukseen, mutta valitettavasti ei sijoittunut luokassaan. Tuomari mainitsi erityisesti, että koira on hyvä, mutta ranskalaisena tuomarina hän ei voi hyväksyä, että koira pitää häntää liian korkealla. Ranskassa hännän kanto on tärkeä ulkomuotoa arvosteltaessa. Flaksille siis arvosanaksi ulkomuodosta JUN EH. Mainittakoon vielä, että ennen luokkasijoituksia tuomari antoi Flaksille ylimääräisen mahdollisuuden eli Flaksi sai juosta vielä yhden kierroksen tuomarin kehoituksella, että ”yritä saada häntä alas”.
Sitten 30 koiraa myöhemmin oli Falan vuoro. Tiesimme jo, mitä tuleman pitää, koska Fala kantaa häntää vielä korkeammalla varsinkin liikkeessä. Fala sai ulkomuodosta myös EH:n.
Ei siis ollut tuuria tänäänkään. Toisaalta itsevarmat, rohkeat koirat usein kantavat häntää korkealla ja mielummin se kuin häntä jalkojen välissä pakittava koira. Mm. sellainen tänään voitti Flaksin. Kaikkien erkkarissa olleiden koirien arvostelut kuvien kera löytyvät täältä




Terve! Onnea näyttelyiden tuloksista! Meillä Hector kantaa myös häntää korkealla ja ylpeänä 🙂 Oon miettinyt ihan samaa, että se kertoo koiran hyvästä itsetunnosta ja asenteesta. Tärkeintähän on se, mitä päässä tapahtuu. Mukavaa, kun koiratkin ovat nähneet maailmaa ja päässeet reissaamaan!
Onnesta olkoon Flaksin terveystuloksista. Okeassa se lääkäri oli!!!