Helsingissä oli viikonloppuna kaksi suurta näyttelyä, joista kävimme katsomassa jälkimmäistä. Tällä kerralla ei näyttelyyn ollut ilmoitettu yhtään omaa koiraa eikä kasvattiakaan.
Olimme paikalla juuri hätäisesti kun kehä alkoi, joten ajoitus oli täydellinen. Beusseja oli ilmoitettu 18, joista kaksi oli poissa. Oli kiva kerrankin vain nauttia näyttelystä, kun ei ollut mitään paineita menestymisestä. Ilmoitetuista koirista puolet oli tuontikoiria, eikä monelta kasvattajalta ollut kehässä ainoatakaan koiraa. Varmasti yhtenä syynä oli näyttelyn korkea hinta. Aika monta koiraa oli kuitenkin mukana molempina päivinä ja oli mielenkiintoista seurata, miten eri tuomarit sijoittivat samoja koiria. Onneksi kauneimmat erottuivat joukosta.
Paljon nähtiin tuttuja ja pyydän anteeksi niiltä, joita en tunnistanut, vaikka olisi pitänyt. Minulla on hatara kasvomuisti ja näen niin paljon koiraihmisiä, että välillä ei vaan keksi yhdistää nimeä kasvoihin. Kiva oli kuitenkin taas tavata beussi-ihmisiä.
Näyttelyn tulokset löytyvät täältä
Be First to Comment