Tänään olimme Hitin kanssa vuoden suurimmassa 3-päiväisessä koiratapahtumassa messuhallissa, joka alkoi Helsinki Winner-tittelinäyttelyllä. Olin ilmoittanut Hitin vain tähän ensimmäisen päivän näyttelyyn, koska koko viikonloppua en…
Pikkujalon Beauceronit
Hitiltä otettiin kesäkuussa lonkka- ja kyynärkuvien yhteydessä myös viralliset selkäkuvat. Tulokset tulivat Kennelliitosta vasta pari viikkoa sitten. Hitin ikäiseltä sai viralliset lausunnot nikamien epämuotoisuudesta ja…
Onni (Pikkujalon Flop) osallistui Suomen Beauceron ry:n järjestämään luonnetestiin Karkkilassa. Valitettavasti emme itse päässeet katsomaan paikalle, mutta sen mitä olemme kuulleet ja tuloksestakin voimme varmistaa,…
Lahdessa oli tänään Suomen Rottweileryhdistyksen käyttäytymiskoe, jonne saimme Flaksille peruutuspaikan. Tottista on harjoiteltu kotikentällä silloin tällöin ja nyt koepaikan varmistuttua päivittäin. Varsinaisilla koulutuskentillä emme ole…
Fala (Pikkujalon Flush) ja Mika starttasivat tänään ensimmäisen kerran canicrosskisassa Ohkolassa. Todella hienosti meni heti ensimmäinen kisa; tuloksena harrastesarjan 2,4 km voitto ajalla 7.32. Onnea…
Tänään kävimme näyttelyssä Porvoossa pitkästä aikaa. Sää suosi ja näyttelypaikka oli loistava nurmikenttineen ja isoine kehineen. Sen sijaan parkkipaikoilta oli aika tallustaminen näyttelypaikalle, mutta kaikkea…
Onnea tänään seitsemän vuotta täyttävälle Pikkujalon B-pentueelle. Tämä pentue on ollut ilo kasvattajan sydämessä. Hyväluonteisia, kauniita ja ihan mukavasti käyttöominaisuuksiakin omaavia koiria. Pentueessa on useita…
Biitin uskomaton toiminnan täyteinen viikonloppu jatkui tänään paimennuskokeella (esikoe) ja tuloksena oli koulutustunnus PAIM-E. Koe oli beussi- ja aussiyhdistysten järjestämä koe Somerolla Woollandiassa. Mukana oli…
Tänään rotumestaruuskisoissa Biitti sai koulutustunnuksen JK2 ja samalla tuli täyteen Suomen muotovalion arvoon vaadittavat tulokset (kolme sertiä + avoimen luokan koulutustunnus). Biitillä on tarvittavat tulokset…
Somerolla oli tänään epävirallinen paimennuskilpailu, jossa oli vain kakkosluokka. Meiltä kisaan osallistui Biitti, jolle tämä oli eräänlainen kenraaliharjoitus ennen ensi viikonlopun virallista paimennuksen esikoetta. Meidän…