Alunperin oli tarkoitus lähteä Biitin ja Doylen kanssa Tallinnan Baltic-Winner -näyttelyyn, mutta Biitti pudotti karvat juuri ennen näyttelyä, joten ainoastaan Doyle-poika lähti valloittamaan maailmaa. Doyle…
Kategoria: Matkailu
Eilen Doylen takapää oli edelleen niin kipeä, että päätimme käväistä paikallisella elänlääkärillä varmuuden vuoksi. Koira ei pystynyt kunnolla istumaan, roikotti häntää ja oli selvästi allapäin…
Aamulla kävin koirien kanssa ulkoilemassa ja takaisin sänkyyn. Nukuin kymmeneen, joka on todella epätavallista ja niin mukavaa. Loma tuntuu lomalta kun saa nukkua pitkään. Aamupalan…
Tänään taas lähdimme lomalle Hyrynsalmelle Vuoriniemen kämppään – jo seitsemättä kertaa. Mukaan pääsivät tällä kerralla vain nuoret koirat Biitti ja Doyle. Tämä on kesälomakohteistamme aivan…
Matkan loppuosa sujui pitkien päiväajelujen merkeissä. Dresdenistä ajoimme Tanskan läpi sillan kautta Malmöhön. Kööpenhaminan ja Malmön välisen sillan siltamaksu on Ruotsin puolella ja kun maksua…
Aamulla pakkasimme tavarat ja koiran autoon ja käänsimme auton keulan kohden pohjoista. Ajoimme Wienin ohi kohti Tsekkiä. Kaikkien ihanien maalaisseutujen jälkeen Tsekkien maaseutu oli hieman…
Aamulla 3.6. lähdimme Lindausta kohden Itävaltaa ja Badenia. Matkalla poikkesimme Salzburgissa lounaalla ja kävelemässä vanhassa kaupungissa. Alkuillasta olimme perillä Badenissa, jossa hotellimme on ”Grand Hotel…
Eilen virallinen osuus matkaohjemasta oli ohi ja ajoimme Ranskasta Saksaan Bodenseen rannalle Lindauhun. Hotellimme on tällä kerralla hieman normaalia ”tähdikkäämpi” Bad Schachen. Heti alkuun nolotti,…
28.5.2009 Edelleen Bretagnessa Aloitimme päivän ajelemalla Fougeresiin, jossa ovat Euroopan suurimman keskiaikaisen linnan rauniot. Linnasta ovat säilyneet muurit ja tornit ja alueesta sai melko hyvän…
22.-23.5.2009 Lähtö Biitin kanssa Eurooppaan Lähdimme illalla Biitti mukana kohden Turkua Euroopan turneelle. Matkareitti oli Turun kautta Tukholmaan ja sieltä edelleen Saksaan, koska tämä reitti…