Elisa osallistui tänään Retun (Pikkujalon Bottom Pair) kanssa Haku 3 kokeeseen Ikaalisissa. Pisteitä tuli osa-alueittain henkilöetsinnästä 168, esine-etsinnästä 21 ja tottelevaisuudesta 71. Yhteensä siis hienosti…
Avainsana: Retu
Perjantai-aamuna jätimme Monacon ja suuntasimme kohti matkamme pääkohdetta Nationale d’Elevagea, joka tällä kerralla pidettiin kylässä nimeltä Louroux Hodement. Hotellimme sijaitsi noin 70 kilometriä kyseisestä kylästä,…
Suomen Beauceron ry järjesti jalostustarkastuksen päänäyttelyn yhteyteen. Tuomareina toimivat Ranskasta rodun erikoistuomarit Mr Chapel (mittaus), Mr Kerfriden (luonne) ja Mme Nolle (rakenne). Koiria oli kaikkiaan…
Beauceronien päänäyttely pidettiin tänä vuonna palveluskoiratapahtuman yhteydessä Helsingissä. Rotua oli saatu tuomaroimaan arvostettu ranskalainen rodun erikoistuomari Mme Florence Leonard-Nolle. Varmaankin tästä intoutuneena oli beusseja ilmoitettu…
Tänään kokoontui Pikkujalojen paimennusiltaan Swedun paimennuskouluun paimentamaan 11 beussia. Kaikki eivät toki olleet omia kasvattejani. Ilta oli mielestäni oikein onnistunut ja siitä suuri kiitos niin…
Päätimme mennä Tukholman KV-näyttelyyn vielä kun siellä ovat vanhat näyttelysäännöt voimassa. Beussit saavat siellä nykysäännöillä SERTit vain käyttöluokasta. Ilmoitimme siis Biitin käyttöluokkaan ja Elisa lupasi…
Tänään on ollut tapahtumarikas päivä. Aivan ylitse muiden nousee Retun (Pikkujalon Bottom Pair) suoritus beuceronien, briardien ja bouvierien rotumestaruuskilpailussa Raisiossa, jossa Retu synttäripäivänään sai hausta…
Kaksi Pikkujaloa, Retu ja Lilli osallistuivat Tuusulassa luonnetestiin. Teki mieli ilmoittaa Biittikin, mutta kasvattajakollega sai minut puhuttua ympäri, jotta antaa Biitin nyt vaan kasvattaa rauhassa…
Tänään oli beussien erikoisnäyttely. Näyttelyyn oli ilmoitettu satakunta beussia, mikä on kaikkien aikojen ennätys Suomessa. Tuomarina oli Jeannine Anjoran Ranskasta. Tuomarityöskentely oli todella tarkkaa ja…