Doyle osallistui tämän kauden toiseen hakukokeeseensa. Koe alkoi henkilöetsinnällä. Ensinmäiseen pistoon oikealle etukulmaan Doyle ei irronnut millään, teki vain yhden viiden metrin pyörähdyksen. Vastakkaiselle puolelle…
Pikkujalon Beauceronit
Suomen Beauceron ry järjesti täällä Nummelassa tutusssa maastossa hakukokeen ja meiltä Biitti osallistui 2,5 vuoden täydellisen hakutauon jälkeen kokeeseen. Doylekin ilmoitettiin, koska nyt sillä oli…
Tänään oli upea keväinen talvipäivä. Yoda on vaikuttanut perheen kokoonpanoon niin, että pojat majailevat hoitolassa ja Yoda on sisällä Joycen ja välillä myös Biitin kanssa.…
Koiramme ovat nyt pari viikkoa syöneet hirven luita ja roippeita. Pidän koiria luiden kaluamisessa valvonnassa, että niistä ei tulisi mitään mahaongelmia, mutta Doylen kanssa ote…
Tänään oli Hyvinkäällä ryhmänäyttely, jonne olimme ilmoittaneet Biitin ja Doylen. Tuomarina beusseilla näyttelyssä oli Fiszdon Katarzyna Puolasta. Ensin oli kehässä Doyle avoimessa luokassa kahden muun…
Olemme yrittäneet saada Doylelle paikkaa luonnetestiin ja lopulta saimme peruutuspaikan tämänpäiväiseen Tuusulan testiin. Ennen meitä vuorossa oli Riemun pentu Black Carambas Flamboyant Ace, jonka testi…
Tulimme jo viime sunnuntaina jokakesäiselle lomallemme Hyrynsalmen Vuoriniemen lomakämpälle. Mukana on tällä kerralla Biitti, Doyle ja Flaksi. Joyce jäi kotiin Eevan hyvään hoitoon. Tällä kerralla…
Torstaina kävimme Doylen kanssa toistamiseen golfaamassa ja Doyle hölkkäsi jo tottuneesti golfauton vieressä. Varsin leppoisaa treeniä koiralle kun kierros kesti kolme tuntia ja vartin ja…
Matkamme jatkui aamulla kohden keskistä Saksaa. Olimme varanneet kolmeksi yöksi huoneen oikeasta linnahotellista Waldeckista. Olimme perillä jo hyvissä ajoin, koska matka oli kohtuulliset alle 500…
Perjantai-aamuna jätimme Monacon ja suuntasimme kohti matkamme pääkohdetta Nationale d’Elevagea, joka tällä kerralla pidettiin kylässä nimeltä Louroux Hodement. Hotellimme sijaitsi noin 70 kilometriä kyseisestä kylästä,…