Olemme yrittäneet katsoa tiineyden mukanaan tuomia muutoksia Biitissä ja toistaiseksi ei ole mitään havaittu. Ainoastaan Biitin ruokahalu on kasvanut ja Biitti on alkanut kytätä ruokaa,…
Pikkujalon Beauceronit
Kaksi Pikkujaloa, Retu ja Lilli osallistuivat Tuusulassa luonnetestiin. Teki mieli ilmoittaa Biittikin, mutta kasvattajakollega sai minut puhuttua ympäri, jotta antaa Biitin nyt vaan kasvattaa rauhassa…
Jos joku asia voi olla hankala ja täynnä vastoinkäymisiä, niin Biitin astutus on sitä ollut. Olin laskenut, että juoksu sattuu niin, että matkaamme Hollantiin Troyta…
Viime yönä oli meillä pakkasennätys kun elohopea laski -25 C asteeseen. Viime vuosien leutojen talvien jälkeen tämä tuntuu tosi kylmältä, vaikkei mitenkään epätavallisen kylmää olekaan.…
Kävimme Doylen kanssa Lahden ryhmänäyttelyssä. Olimme ilmoittaneet Doylen vähän tuomarin mukaan, mutta tuomari olikin vaihtunut. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 13 beussia ja vain yksi koira…
Joulukuun 18 päivänä lähdimme Uuteen-Seelantiin lomalle ja vaikka loman tarkoituksena eivät olleet koira-asiat, mutta jotain huomioita koiristakin tehtiin. Matkustelimme ympäri sekä pohjois- että eteläsaarta ja…
Joulu ja vuodenvaihde meni matkustellessa ja jäi viime vuoden yhteenvetokin tekemättä, vaan ehtii sitä vieläkin. Ensin kiitos kaikille kasvattieni omistajille hyvistä kodeista ja yhteistyöstä. Toivotan…
Helsingissä oli viikonloppuna kaksi suurta näyttelyä, joista kävimme katsomassa jälkimmäistä. Tällä kerralla ei näyttelyyn ollut ilmoitettu yhtään omaa koiraa eikä kasvattiakaan. Olimme paikalla juuri hätäisesti…
Saimme alkuviikolla peruustuspaikan Röykän hakukisoihin ja pitihän vielä yksi tänä vuonna kokea. Emme harjoitelleet yhtään normaalia enempää, mutta sekoitimme Biitille pakkaa niin, että minä ohjasin…
Valeraskaus on koirilla luonnollinen ja normaali ilmiö. Se on susilta peritty ominaisuus. Susilaumassa vain johtajanaaras saa synnyttää ja muut naaraat auttavat johtajanaarasta pentujen hoidossa. Koirilla…