Menimme Doylen kanssa käyttäytymiskokeeseen Orimattilaan. Omat tunnelmat ennen koetta olivat hieman sekavat, koska välillä Doyle tekee perusliikkeet ihan hyvin ja välillä taas se ei ole…
Kategoria: Palveluskoiraharrastus
Eilen Doylen takapää oli edelleen niin kipeä, että päätimme käväistä paikallisella elänlääkärillä varmuuden vuoksi. Koira ei pystynyt kunnolla istumaan, roikotti häntää ja oli selvästi allapäin…
Kevättalvella valmistimme standardin mukaisen vinoesteen ja nyt tuo kepo sai vihdoinkin valmistettua myös kunnollisen pystyesteen. Tähän asti meillä on ollut käytössä harjoittelueste, jossa leveys ei…
Biitin hakukoe lähestyy ja päätettiin muistuttaa mieleen esineruutu. Tallattiin viitisen metriä leveä ja viitisenkymmentä pitkä kaistale, johon kaksi esinettä laitettiin peränurkkiin ja yksi keskelle. Biitti…
Päätimme tehdä omalle pellolle A-esteen, koska koulutuskentällä tulee käytyä harvoin. Aloitimme rungon teolla viikko sitten ja tänään lisäsimme vanerit, huovan ja rimat. Kustannukset (noin): runkopuut…
Hakukausi avattiin talvitauon jälkeen tänään. Mukana oli vakiotreenareiden lisäksi neljä 10-viikkoista pentua Black Carambas-pentueesta sekä Doylen veli Dio. Kaikkiaan siis treenattiin kymmenen beussia. Metsässä oli…
Vuosi on lopuillaan ja on aika summata menneen vuoden tapahtumat. Alkuvuodesta laumamme väheni kahdella koiralla kun vanhat ja sairaat Elmeri ja Petrus pääsivät vihreämmille nurmille…
Biitti oli ilmoitettu jo kesällä ensimmäiseen hakukokeeseen. Aamu valkeni kauniina ja syksyisenä kun lähdimme ajamaan kohden Someroa. Olimme etukäteen sopineet, että minä ohjaan tottiksen ja…
Kävimme Doylen kanssa saamassa tällä erää viimeisen rokotuksen eli rabies-rokotteen. Samalla Biitti sai ekinokokkoosia vastaan loishäädön Tallinnan näyttelymatkaa varten ja ostimme vielä Bayvanticit Hyrynsalmen lomamatkalle…
Sonja käväisi koiriensa kanssa ja teimme Doylelle, Tigralle ja Riemulle jälkiharjoitukset pellolla. Doyle on jo aika mukavasti ”hajulla” jäljestämisestä.