Kävimme Biitin ja Doylen kanssa kuvauttamassa luustoja. Biitti kuvattiin lonkkien osalta uudelleen. Edellisellä kerralla toinen lonkka oli normaali ja toinenkin muuten terve, mutta hieman löysä…
Pikkujalon Beauceronit
Doyle ärripurri viettää tänään yksivuotissynttäreitä. Emme vuosi sitten arvanneet, mitä tuleman pitää, kun valisimme tämän pennun. Doyle on peloton, hyvähermoinen ja määrätietoinen nuoren herran alku,…
Kävimme tervehtimässä Riemun (Pikkujalon Bluff) pentuetta. Riemu sai 9.1. seitsemän somaa pentua ja on ollut oikein hyvä ja tarmokas äiti pennuilleen. Pennut alkavat olla suloisimmillaan…
Joyce kävi tänään toisen kerran kipututkimuksessa syötyään nyt loppiaisesta lisäaineetonta ruokaa ja oltuaan lähes puolitoista kuukautta ilman kipulääkettä. Joycen kunto on tasaisesti huonontunut tutkimuksen ajan.…
Yliopistollinen eläinsairaala tutkii erään luonnonmukaisen aineen vaikutusta koirien nivelrikon kipujen hoidossa. Tutkimus tehdään siten että 80 koiran ryhmässä kaikki syövät samaa ruokaa (ruoan vaikutuksen eliminoimiseksi)…
Hyvää ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2009 kaikille lukijoille. Kirjaan tähän tulevan vuoden suunnitelmia ja tapahtumia, jotta pitkin vuotta voi vilkuilla, mitä oli suunnitelmissa tehdä. Vanhojen…
Vuosi on lopuillaan ja on aika summata menneen vuoden tapahtumat. Alkuvuodesta laumamme väheni kahdella koiralla kun vanhat ja sairaat Elmeri ja Petrus pääsivät vihreämmille nurmille…
Lähdimme iltalautalla kohden Tallinnaa tarkoituksena hurauttaa saman tien Tartoon, jossa meillä oli varattu huone hotellista nimeltä Barclay. Laivan purku Tallinnassa kesti uskomattoman kauan ja siitä…
Viikonloppuna näyttelyssä kepo huomasi Biitillä lohkeaman alaetuhampaassa. Lohkeama oli aika suuri ja lähes ienrajaan asti, joten käynti lääkärissä tuli pikaisesti ajankohtaiseksi. Sattui samalla, että viime…
Suomen Beauceron ry järjesti epävirallisen paimennustaipumuskokeen ja tuomariksi oli paikalle saatu Ranskasta varsinainen guru herra Pillard, joka on Ranskan kennelliiton paimennuskomitean jäsen, SCC:n virallinen paimennuskouluttaja…