Nurmijärvellä järjestettiin tämänvuotiset beauceronien Pk-mestaruuskisat lajeina haku, jälki ja IPO. Koiria oli ihan mukavasti eli yhteensä eri lajeissa 14. Meiltä mukana oli Biitti Haku 2:ssa…
Kategoria: Kokeet
Kävimme Flaksin kanssa MH-luonnekuvauksessa Espoossa. Testi meni tosi hyvin ja sanallisessa palautteessa tuomari erityisesti mainitsi, että koira toimi läpi testin ilman minkäänlaista kuormitusta tai agressiota…
Butte osallistui tänään luonnetestiin Raisiossa ja ajelimme katsomaan Buten suoritusta. Butella oli koko perhe mukana ja se luultavasti hieman haittasi testin kulkua, koska koko ajan…
Käytiin Lahdessa iltakokeessa ja Biitti osallistui avoimen luokan jälkikokeeseen. Koe alkoi tottiksella ja virheitä tuli roppakaupalla. Kaikki jättävät liikkeet Biitti meni maahan ja liikkeestä maahan…
Doyle osallistui tänään ensimmäiseen hakukokeeseensa. Pohjana oli, että harjoiteltu oli edellisen kerran noin puoli vuotta sitten. Kun kokeeseen ilmoittauduttiin, oli vahvasti käsitys, että pääsisi harjoittelemaan…
Biitti ja Doyle kävivät lauantaina Suomen Beauceron yhdistyksen järjestämässä MH-kuvauksessa Lempäälässä. Yllätyksiä tuli molempien osalta, mutta ehkä Biitti oli näistä kahdesta suurempi yllätys ja ei…
Biitti jäi keväällä luonnetestaamatta kun oli jo tiineenä silloin kun Retu ja Lilli testattiin. Tänään puute paikattiin ja mentiin Karkkilaan luonnetestiin. Aluksi testi käynnistyi hieman…
Saimme alkuviikolla peruustuspaikan Röykän hakukisoihin ja pitihän vielä yksi tänä vuonna kokea. Emme harjoitelleet yhtään normaalia enempää, mutta sekoitimme Biitille pakkaa niin, että minä ohjasin…
Kepo kertoo: Kävimme jälleen Biitin kanssa kokeilemassa hakukoetta. Edellisten kokeiden epäonnistumisten jälkeen osa-alueita oli hiottu, varsinkin henkilöetsintää. Se oli harjoituksissa sujunut paljon paremmin, mutta tuntui…
Biitti oli eilen tuomarikoulutuksen harjoituskoirana ikäänkuin tämänpäiväisen kisan kenraaliharjoituksissa ja pieleen meni. Biitti haistoi kaikki ukot ja kävi kahdella vaan ei ilmaissut yhtään. Ajateltiin kotona,…